Kuuntelin mielenkiinnolla Yle Radio ykköseltä Piilaaksossa tutkijana toimivaa Emilia Lahtea, aiheenaan (suomalainen) sisu.
Ensiksi sisusta palasi mieleeni R-kioskissa jonottamiseni. Episodi tapahtui jo muutamia vuosia takaperin. Teini edelläni jonossa halusi ostaa – kirjoitan niin kuin hän sen äänsi – tommosen Gifuaskin. Kumpaa olisin hymähdellen itsekseni enemmän taivastellut, omaa ikäkertymääni vielä vanhasuomalaisen kirjoitusasun valistuneesti itseeni imeneenä, vaiko kantasuomalaisen nuoren historiattomuutta?
Mutta Emilia jutteli radiossa viisaita. Hän määritti sisun itsensä ylittämiseksi. Että selättää vaikeudet. Vastoinkäymisittä ei nimittäin elämässä kukaan selviä. Hän ei arvottanut jääräpäisyyttä niiden voittamiseksi. Vääntö, virta ja voima tulevat toista tietä; vastoinkäymisten näkemisenä mahdollisuuksina ja vaikeuksien ”osiin palastelemalla”, kyvyllä joustaa.
Sisuilmiöön paneutuminen oli avannut Emilia Lahdelle myös, miksi me useimmat ihmiset pelkäämme puhumista, jotkut jopa enemmän kuin kuolemaa! Se kummittelee nimittäin perimässämme: jos esi-isämme joutui nuotiopiiristä pois, merkitsi se hänelle kuolemaa.
Sain tästä ohjelmapätkästä Työpaikkaklovnin työkalupakkiini antoisaa lisävahvistusta työyhteisöjen vuorovaikutuksen sujuvuuden avittajana.